maanantai 15. lokakuuta 2012

Ajatuksia

Viime aikoina itsemurha on taas pyörinyt mielessäni. Älkää käsittäkö väärin, en halua kuolla, oon onnellinen ja haluan elää, mutta siis käsitteenä niin kiehtova asia.

Siinä on tietynlaista mystiikkaa ja kauneutta, ei niinkään siinä itse kuolemisessa mutta ne viimeiset hetket mitä ihmiset ovat viettäneet ennen poismenoaan.
Ajatukset, teot.. ja lopulta se kuoleman suorittaminen. Tuntuu et kukaan ei tajua kun yritän selittää, ihmiset pitää mua vaan vähän..outona.

Metsästän netistä videoita, kirjeitä, kuvia ja ajatuksia. Samalla jotenkin pelkään itseäni, miksi mä teen tätä, onko mulla joku pointti?
Vähintään kerran viikossa tulee ajatus päähän: "Jos mä nyt tappaisin itseni, mitä tapahtuis."
Mitä äiti kelais? Tai mun tärkeempi perhe, mun ystävät? Mitä kissoille tapahtuis? Mitä mun omaisuudelle kävis?

Mä katoin dokumentin Japanilaisesta metsästä, Jukaista minne ihmiset menee tekemään itsemurhan. Se dokumentti ei järkyttänyt, enkä ollut myöskään innoissani. En osaa sanoin kuvailla tunnetta tuosta paikasta, jotenkin alakuloinen ja kiinnostunut.
Videolla ja kuvissa näkyy viinapulloja ja tyhjennettyjä lääkelevyjä pitkin metsää, vanhoja hirttoköysiä ja ihmisten luita. Katsoessani mietin mitä ne ihmiset on miettinyt kun ne on kävellyt sinne metsään tarkoituksenaan päättää elämäänsä, istuneet juurakolle ja tyhjentäneet lääkelevyt tai ovat ripustaneet hirttoköyden paikoilleen. Mitä ajatuksia niillä on ollut. Epätoivoa, tai jopa helpostusta.
Mä niin haluan joskus elämässäni käydä tuolla metsässä, en niinkään ihastelemassa ruumiita vaan aistimassa.

Näin myös videon missä tyttö sanoo: "i want to play a game" ja kertoo mitä lääkkeitä aikoo syödä tappaakseen itsensä.  Tyttö on aluksi rauhallinen mutta alkaa lopulta itkeä ja vastentahtoisesti syö pillereitä. En ollut tuostakaan järkyttynyt, voi olla että oma kokemus puhuu puolestaan.

Joskus kelasin että mä elän täällä vain mun ystävien takia, ja oon havahtunu siihen että mä ajattelen niin edelleen, kuitenkin vähän eri tavalla. Ennen mulla ei ollu elämässä muuta kuin mun ystävät, että ne oli mun ainoa henkireikä. Nykyään mulla on elämässä paljon muutakin hyvää, mutta ystävät on tehny mun elämästä rikkaampaa. Tälläkin hetkellä oon riitaantunu mun koko suvun kanssa, paitsi mun vanhimman siskon Helenan kanssa. Ei vaan jaksa kiinnostaa, kunhan mulla vaan on mun ystävät.

Hmm. Mulla menee hyvin, muttei kuitenkaan. Voi olla että se on tää syksykin joka saa mut tälläseks. Miten yks vuodenaika voi vaikuttaa näin lamaannuttavasti ihmiseen?

3 kommenttia:

  1. Hei kaunistus, haastoin sut blogissani!
    http://kolmelta-aamuyolla.blogspot.fi/

    VastaaPoista