maanantai 9. heinäkuuta 2012

._.

Huoh.. oli taas hyvä aamu kunnes ajattelin taas liikaa menneitä ja itkuhan siinä tuli.

Viime perjantaina mummu kuoli. Se ei niinkään tunnu pahalta, vielä. Hautajaisissa sitten itketään. Mulla ei ole enää isovanhempia, paitsi isän äiti joka ei ole koskaan halunnut olla yhteydessä meihin, dunno why.

Perjantaina mentiin Emman kanssa Summer Uppiin, ja voin kyl sanoa etten enää ikinä mene mihinkään festareille. Liikaa kännisiä ihmisiä ja ylipäätään liian ahdasta. Artistit oli perus Petri Nygårdia ja muuta paskaa, yök. Seuraavana päivänä ei ees menty festarialueelle vaan oltiin kotona. Onneks en ollu maksanu lipuista vaan Emman iskä oli maksanu liput. Sen sijaan lauantaina kauppareissulla törmäsin pariin jätkään jotka oli krokotiiliasuissa ja toin ne Emman luokse ja hauskaa oli :D Otettiin kuvia ja puhuin toisen krokon kanssa henkeviä. Hävitettiin hetkellisesti avaimetkin mutta onneks ne löyty.

Tosiaan se miksi tänään itkin, ei mitenkään liittyny viikonloppuun eikä mummuun, vaan tähän exääni joka on mun hyvä ystävä nykyään. Vituttaa kun mietin etten tuu varmaan koskaan pääsemään siitä yli, ja ihmisten joukosta miestä etsiessäni etsin kopiota siitä, mitä se joskus oli. Mä en kestä ajatusta et joutuisin joskus törmäämään niihin yhdessä, saati sitten sitä kun tää exä selittää tästä muijastaan joskus. Aina ku olis mahdollisuus nähdä tää exä, mä haluaisin nähdä sen, toisaalta en. Mä rupeen aina pakonomaisesti selittämään sille meidän menneestä suhteesta ja huomaan aina että sitä häiritsee se. Kyllä muakin häiritsis. Outdoorseilla mua vaan sattu niin saatanasti se, että kun me nähdään me pussataan aina poskelle, nyt ku tarjosin poskeani sille, se sanoi: "et saa." Mun sisuskalut vääntyi hetkellisesti nurinpäin, ja yritin peittää vitutukseni nauramalla ja heilautin kättäni tyylillä ettei muka kiinnosta. Nappasin sen uudestaan väkisin haliin ja mua vitutti sekin. Mä vihaan ja rakastan sitä.  Jotenkin tuntuu välistä että toi sen ituhippeily on tekopyhää pätemistä, koska mä tiedän mitä se oli ennen. Järjellä kun ajattelen mä tiedän että se on oikeasti muuttunut, enkä mä sitä tollasena enää takaisin ottais.

Mitähän sitä tänään tekis. varmaan imuroin ja luuttuun tänään vaikka tiedän ettei ketään oo tulossa kylään. Mä häpeän sitä että just siivoon vaan silloin kun tiedän että vieraita on tulossa. Toisaalta tiedän että tääkin on yks ADHD:n oire mutten jaksa laittaa kaikkee aina sen syyks.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti