Ikävä

Uskomaton ikävä iskää. Toivon että se tulis taas ens yönä puhumaan mulle, mutta skon että niin ei tapahdu. Se sanoi kaiken tarvittavan siinä mun unessa.
Katselin netistä kommentteja jotta löytäisin luotettavan meedion, mutta samalla ääni mun päässä sanoo että se on väärin. Että mun pitää olla tyytyväinen siihen kauniiseen kokemukseen kun iskä kävi pitkästä aikaa mun luona.

Viime kerta kun se tuli mun uneen tapahtui yli 10 vuotta sitten. Joskus niihin aikoihin kuulin ensimmäistä kertaa äidiltä isän "kummitteluista", siitä kuinka vihainen se oli kuolemastaan ja kummittelu oli tosi aggressiivista. Silloin pelkäsin kuollakseni että iskä tulee mua pelottelemaan ihan niinkuin  äitiäkin, ja en pelkäsin pimeää kuollakseni ja yksinoloa. Ne kamalat viikonloput kun mun isosisko oli kaverillaan yötä ja äiti oli sammunut alakerran sohvalle enkä saanu sitä hereille ja pelkäsin sitä tyhjää isoa asuntoa missä iskä oli kuollut. Välillä jotain "paranormaalia" sattuikin. Yritin nukkua valot ja musiikki päällä ja maanantaisin olin kamalan väsynyt kouluun mennessäni kun olin taas stressannut koko viikonlopun.
Sitten eräänä isänpäivänä käytiin iskän haudalla, ja yritin puhua iskälle. Sanoin että mulla on ikävä ja että mulla menee ihan hyvin. Päivä jatkui normaalisti ja illalla menin nukkumaan. Mulla ja Päivillä oli sama huone, ja Päivi halus aina nukkua huoneen ovi kiinni koska se pelkäs meidän portaikkoa. Yöllä näin unta, että iskä tuli meidän huoneeseen, istui mun sängyn reunalle ja kertoi että se on pahoillaan että mä oon pelännyt, että se ei enää koskaan pelottele mua.  Sitten se lähti kävelemään pois ja mä itkin ja huusin ettei iskä menis. Heräsin ja huomasin että meidän huoneen ovi oli auki... Kysyin  aamulla Päiviltä avasko se sen oven mutta sanoi ettei ollut avannut, eikä myöskään äiti.

Luulen että se on vuosien saatossa unohtanut sen vihansa kuolemaansa kohtaan, ja on nyt lähinnä surullinen siitä ettei voi olla meidän kanssa... voikumpa se olis tajunnu sen jo eläessään, mut iskän sanoin: "menneitä ei voi muuttaa"

 Uskon ettei oo olemassa kuolleille omaa maailmaa, vaan ne elää täällä meidän kanssa. Ne kattoo meidän perään ja on meidän tukena vaikeina hetkinä ja läsnä silloin kun me ollaan onnellisia vaikkei ne sitä aina näyttäiskään.