Ne on sitten niin kummia otuksia ne miehet. Vai oonko mä vaan nirso?
Tutustut yhteen netissä, ja se vaikuttaa niin unelmalta. Hellä, huomioon ottava, suloinen... sitten kun tapaatte niin huomaatkin että todellisuus on toinen. Yrittääkö ihmiset antaa netissä niin hyvän vaikutelman että lopulta totuus on jäänyt kauas taakse ja sitten ihmetyttää kun toinen onkin niin erilainen?
Mä opin jo vuosia sitten että on oltava oma itsensä jotta voi löytää sen sielunkumppaninsa. Ja nykyään toimin niin kylmästi järjellä että itteäänki jo hämmentää. Ihminen on laumaeläin ja se tarvitsee kumppanin, niin myös minä. Mutta kun mä etsin sitä TÄYDELLISTÄ miestä. Sellaisen olen tavannut vain 2 kertaa elämässäni, ja uskon etten tuu koskaan löytämään ketään samanlaista. Nekin suhteet kusin itse omalla typerällä pelleilylläni.
Sitten sitä saa huoran maineen kun yrittää etsiä sitä sopivaa. Vaikka en oo sitä tyyppiä että levittelisin haarojani kaikille, tykkään pussailla ja halailla. Ja kun käyn ulkona niin pidän silmäni auki, eihän sitä tiedä milloin se herra täydellinen pomppaa eteen. Käytä jokainen tilaisuus hyväksesi äläkä välitä muiden katseista, se on sun elämä ei muiden.
Jos huomaan jo alussa että miehessä on joku piirre joka häiritsee, potkasen pellolle enkä jää odottelemaan muutosta. Ketään ihmistä ei saa yrittää muuttaa.
Mua on yritetty muuttaa päihteettömäksi, musamakuani erilaiseksi, aatteita toisiksi.. kuka on niin tyhmä/heikko että käy muuttamaan radikaalisti itseään toisen vuoksi? Jos sua ei rakasteta sellaisena kuin olet niin ei se mies ole sun arvoinen. Jo alkumetreillä pistetään sääntöjä: "Sä et enää polttele koska MINÄ en pidä siitä" Ilman mitään perusteluja. Jos tapaisin miehen joka nauttii alkoholia niin paljon että mä en siitä tykkää, en mä käy määräilemään vaan kerron että tää asia ei vaan sovi mulle, ikävää mutta totta, hyvää loppuelämää siis. Jos toinen käy korjailemaan: "ei tää oo mulle ongelma, mä voin lopettaa tän milloin vaan sun takia" En ota asiaa kuuleviin korviini. Tuo on ihastuneen höpinää, eikä varmasti pidä paikkaansa ainakaan kauaa jos on jatkanut samalla meiningillä viimeiset 10 vuotta. En halua että kukaan yrittää muuttaa itseään mun takia.
Tai sitten tosta musamausta. Aluksi kuunnellaan hampaat irvessä esittäen että tietty genre kelpaa mutta lopulta sellaiseen kyllästyy ja alkaa tämä: "Hyi vittu laita toi paska pois mä en jaksa kuunnella" ja sitten pitää istua jossain nurkassa kuulokkeet päässä volyymi mahdollisimman pienellä ettei toinen vain ärsyynny. Tai käydään väkisin samanlaisissa bileissä toista miellyttäen. Mm. Eräs mies sano tykkäävänsä irkkumusasta ja halus käydä mun kanssa Irlannissa ym, mietin asiaa hetken ja totesin että mä oon ikävä kyllä ihan toisesta maailmasta, enkä yrittäny esittää että oon meiningissä mukana.
Mm. pahoitin erään jätkän mielen tässä ihan hetki sitten. Esitti tosi kivaa ja ihanaa ym. Juteltiin ja tekstailtiin ja olin täysin ihastunu. Sitten mun kaveri palautti mut maanpinnalle: "Entä jos se vaan esittää?"
Päätin jäähdyttää tunteeni ja tapasin tämän ihmisen. Ensinnäkin valokuva ja ihminen erosivat toisistaan aikalailla. Mut kuitenkin miellytti silmää tarpeeksi. Ihmettelin tämän henkilön käyttäytymistä. Se käyttäytyi kuin oltais kavereita tai oltais oltu 20 vuotta yhdessä. Ei mitään intohimoa, eikä henkilö tehnyt mitään aloitetta. Muutenkin vaikutti vähän lapselliselta (halusi tilata ruokaa mutta mikään ruoka ei kelvannut koska mm. kebab maksoi kamalat 7€) . Yritin selittää että toi on ihan normaali hinta jne.
Tää jätkä oli ihan rakastunu yhteen scifi-sarjaan, ja halus mun myös kattovan. Mielestäni sarja oli äärettömän tylsä ja liian monimutkainen, mutta mun silmät eivät kulu vaikka kattoisinkin. Sanoin että ei ollu ihan mun tyyppinen sarja, sori. Sitten kun pyysin tätä katsomaan mun tykkäämästä sarjasta, alko kamala tuskastunut huokailu ja lapsellinen levoton liikehtiminen ja valitus: "kauan tää vielä kestää?!?! onks tää jo ohi kohta?!" Teki mieli vaan sanoa että mihin on hyvät käytöstavat jääneet?
Koko tän vierailun aikana mun vatsassa oli sellanen ikävä tunne. Just sellanen ahdistus kun huomaa että henkilöä kohtaan ei löydy kiinnostusta vaikka haluaisi. Päivää myöhemmin ilmoitin puhelimessa että kannattaa ettii itelleen joku joka on enemmän samanlainen, että mä en oo välttämättä sitä mitä se jätkä etsii. Tää meni ihan hämilleen ja sanoi että tykkää musta ja että oon sen mielestä ihana vaikka se ei sitä näytäkään. Kysyin että miksi se ei sitten näytä sitä, vastaus oli että hän ei ole sellainen. Siinä vaiheessa peli oli jo aika pelattu koska mä en halua yrittää muuttaa ketään. Siinä oli sitten pojalla sydän särkyny ja itelleen tuli hieman syyllinen olo mut ei voi mitään. Elämä jatkuu ja kyllä se jätkä itelleen jonkun löytää.
Ei varmaan muuta tällä kertaa.. olkaa omia itsejänne ja antakaa muiden myös olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti