Surun päivä

Tänään oli vaarin hautajaiset.. näitä hautajaisia en tuu unohtamaan koskaan.

Oltiin viime yö mummulassa, jotta päästäis aamulla sitten yhtä matkaa hautajaisiin äidin ja mummun kanssa. Nukuttiin päivin kanssa vaarin sängyssä, aluks se ajatus jotenkin pelotti mua mut hei, sehän on vaan sänky missä vaari on nukkunut. Otin melkoisen määrän rauhoittavaa ja unilääkettä että sain unta, ja yleensä tuollaisen annoksen jälkeen nukun kuin tukki..mutta viime yönä mä heräsin. En halunnut avata silmiäni koska pelkäsin että näen vaarin hengen, vaikka se ei mulle mitään pahaa oliskaan tehnyt. Kuulin kuinka puisia portaita pitkin joku asteli ylös, ja tasannetta pitkin toiseen makuuhuoneeseen ja takaisin. Tiesin ettei se voi olla äitikään, eikä mummu ole käynyt yläkerrassa enää vuosiin. Aamulla kysyin äidiltä oliko se kulkenut tasanteella yöllä, ja äiti vastasi kieltävästi. Kerroin että olin kuullut kuinka vaari oli kävellyt huoneemme ohi, ja äiti oli samaa mieltä. Yleensä henget "kummittelee" ennenkuin ne on haudattu. Vaari oli kuitenkin elänyt tuossa samaisessa talossa jo useamman vuosikymmenen joten voi olettaa että siellä se vieläkin käyskenteli.

Äiti tiuski mulle aamulla minkä kerkes, tuntui kuin mä ja Päivi ei oltais oltu tervetulleita koko tilaisuuteen. Huusi meille puhelimessa kun ei tiedetty mihin meidän piti mennä.
Siunaustilaisuuden alussa arkku avattiin, ja saimme nähdä vaarin vielä viimeisen kerran..ja sitä näkyä mä en unohda koskaan. Mä kyllä pystyn katsomaan netistä kuinka ihmisiä silvotaan elävältä mutta tää oli jotain ihan omaa luokkaansa. Syövän takia vaari oli ihan keltainen ja kuihtunut, ja koska se oli kerinnyt olemaan kuolleena jo jonkin aikaa niin solut olivat antaneet periksi ja jäljellä oli muumioituneen näköinen olento. Sillä oli suu auki, mikä oli ehkä järkyttävintä koko asiassa. Kun katsoin vaarin kasvoja, mun oli pakko katsoa muualle koska olin niin järkyttynyt. Itkin vaan ja olin Päivin ja äidin vierellä. Äiti ja päivi silittelivät tuon kuihtuneen rakkaamme päätä, mutta mä en pystynyt. Mä olin jotenkin niin shokissa.
Samaan aikaan tuo näky antoi lohtua ja voimaa. Näin kuinka tuo oli enää vain pelkkä kuori mitä vaarista oli jäljellä, ja että henkinen sielu oli päässyt pois parempaan paikkaan.
Siskoni Helenan lapset Teemu (10v) sekä Emmi (8v) istuivat mun vieressä, ja musta tuntui niin luvattoman pahalta kun näin Teemun itkevän. Samaan aikaan edessä istuva enoni itki pidellen sylissään pientä serkkuani. Mikään ei ole sen sydäntä särkevämpää kuin nähdä noin pienen lapsen itkevän kuolleen rakkaansa perään, tai ison aikuisen miehen. Pappi puhui todella kauniisti ja olin suurimmaksi osaksi rauhallinen rauhoittavien ansiosta.
Siunaustilaisuuden päätyttyä menin laittamaan takin päälleni ja hain kukkakaupasta hakemamme suruvihon. Siinä oli oransseja ruusuja ja jotain valkoisia  ja sinisiä kukkia. kun menin takaisin eteiseen seisomaan kukat kädessäni, Teemu itki siinä ja katsoi mua silmiin. Siinä vaiheessa mun sydän särkyi miljooniksi palasiksi ja otin tuon pienen miehen alun kainalooni ja siinä me itkettiin kun sukulaisemme kantoivat arkun ohitsemme.
Arkulla kaikki kävivät laskemassa kukkia haudalle ja sanomassa jäähyväisensä. Mentiin päivin kanssa kahdestaan kukat kädessäni haudan äärelle ja luin kirjoittamani runon hieman muokattuna:

Niin hiljainen tuuli puhalsi sinut mukanaan
Et enää tuskaa tunne
Etkä vaivoja kanna
Nyt elää vain nämä kultaiset muistot, kunnes jälleen tapaamme

Sydän itkee ikävää
Ja jokainen kyynel sisältää yhden muiston
Eivät ne koskaan katoa mihinkään
Ne auttavat kantamaan tämän suuren surun
Joka harteita painaa ja sydäntä puristaa

Mutta lopulta me huomaamme
Ettet olekaan poissa
Olet aina läsnä
Onnessa ja surussa

Sinä pidät kädestäni kiinni ja autat läpi tämän elämän

Vaaria kaivaten, Päivi ja Virpi

Viimeisen säkeen kohdalla ääneni murtui. Sydämeni oli niin totaalisen palasina.


Kahvitilaisuudessa taas huomattiin kuinka Helena on äidin ja Mummun lempilapsi meidän perheestä. Istuttiin samaan pöytään, ja tajuttiin että papillekin oli tehtävä tilaa, jonkun oli siis siirryttävä. Mummu ja äiti oli heti potkimassa mua ja Päiviä toiseen pöytään, ja kun Helena sanoi siirtyvänsä niin mummu ja äiti heti hätääntyivät: "Älä sinä mene mihinkään, jää siihen!  Kyllä noi kaks voi tosta mennä muuallekin istumaan" Katottiin mutsia ja mummua vaan suu auki, ei voi olla totta. Helena kuitenkin siirtyi pyynnöistä huolimatta. Päivi kuiskasi mun korvaan kuuluvasti sarkastiseen äänensävyyn: "kiitos.." Äiti jotain mulkaisi vähän häpeissään kun tajusi miten se oli taas niin suoraan näyttänyt ettei se mua ja Päiviä rakasta. Ainakaan niin paljon kuin Helenaa.
Pian tuon jälkeen lähdettiin kotiin ja ihmeteltiin tapahtunutta autossa...uskomatonta.

Toivottavasti en koskaan joudu tulevaisuudessa kokemaan mitään samanlaista..


Vaari lepää rauhassa <3

Rakkaus on kaunis asia

Mä oon vaan niiiiin R-A-K-A-S-T-U-N-U-T <3

Menin viime tiistaina Markon luo Helsinkiin. Mua jännitti aika paljon, mutta sellasella hyvällä tavalla. Odottelin sitä Cybershopin ulkopuolella asematunnelissa, ja puhuin hermostuksissani Lindan kanssa puhelimessa. Yhtäkkiä Marko seisoikin siinä mun edessäni ja lopetin puhelun.. siinä me pussailtiin ja oltiin nii ilosia siitä että viimeinkin voidaan olla yhdessä. Se ei näyttäny yhtään samalta kuin kuvissa, mutta aaaaaaaaaaaaaaahhh se oli/on nii hyvännäkönen <3
Lähdettiin metrolla Itikseen kauppaan ja päätettiin ostaa kuhaa, riisiä ja salaattitarvikkeet, ja yllätin Markon positiivisesti kysymällä: "Kai me sit maksetaan nää puoliks?" Se nimittäin sano monta kertaa ton kauppareissun jälkeen et kuinka se arvosti tota mun asennetta. Sanoi että kun päästään kotiin niin sen pitää käydä vähän asioilla, että mä voisin sillä aikaa alkaa jo kokkailemaan. En sit kehdannu kysellä enempää ku se oli niin salamyhkäinen ^^
Ton jälkeen lähdettiin Puotilaan ja ostarin kohdalla se pysähtyi jonkun kukkakaupan eteen. Kysyi paljonko kello oli, ja totesin että se oli 17.50. Marko pyys mua odottamaan hetken ja meni sinne kukkakauppaan. Siinä ulkona sitten poltin röökiä ja hymyilin itsekseni... ;) Ja hetken päästä se ilmestyi mun luokse vaaleanpunainen ruusu mukanaan <3<3 Se oli paketoitu kauniiseen sellofaaniin ja siinä oli kortti mukana: "Rakkaani <3:Marko" Taisin näyttää aika typerältä sillä hetkellä kun hymyni ylettyi korviin asti ^^ Marko sano että sen oli tarkoitus yllättää mut just "menemällä asioille" ja tuoda se kukkanen kun olisin ollut sen luona mutta se kukkakauppa olis kerenny mennä jo kiinni :D Aika jännää, yleensä tossa vaiheessa mua olis alkanu ahdistaa mut Markon kanssa on vaan ollut niin helppo olla alusta asti. <3

Markon luona sitten kokkailtiin ruokaa ja pussailtiin ja oltiin supersöpöinä <3 Tuntui niin hyvältä olla taas jonkun lähellä, eikä nimenomaan vaan kenen tahansa, vaan Markon. Mun olis pitäny lähtee kotiin 2 yön päästä, mutta junia ei kulkenut ja jäin pidemmäksi aikaa :) 12.11. Mun nimipäivänä kutsuttiin Niina ja Nikos meille (Marko päätti että mulle pitää teettää oma avain koska toi on kuulemma nyt MEIDÄN koti <3) kahville, ja siinä höpöteltiin kaikennäköstä kivaa ja mietittiin että mitähän uutenavuotena tapahtuu. Siinä vaiheessa kun Niina ja Nikos teki lähtöä me avattiin vodkapullo ja viinipullo. Sitten me ryypättiin koko loppuyö kahdestaan, puhuttiin, pelleiltiin ja naurettiin. Jossain vaiheessa yötä me sitten tajuttiin että on isänpäivä ja kuunneltiin kaikkia tilanteeseen sopivia biisejä... Siinä mä itkin kun tajusin ettei mulla oo enää ketään kelle antaa isänpäivälahjoja tai -kortteja.. Marko ei oo ollu sen faijan kanssa puheissa enää vuosiin.

Me valvottiin 14.30 asti ja herättiin 19.00 illalla kun mun piti alkaa tekemään lähtöä. Tunnelma oli haikea ja surullinen. Kumpikaan ei olis halunnu päästää irti. Lähdin kävelemään metrolle tupakka huulessani itkua nieleskellen. Kello oli jo lähemmäs 23.00 ja siinä metroaseman penkillä istuessani aloin itkemään. Ikävä oli jo nyt ihan sietämätön ja ahdistava. Olo oli jotenkin ontto, olin kuitenkin koko viikon ollut Markossa kiinni. Nyt mä en sit näkis sitä puoleentoista viikkoon. Vitun etäsuhteet. ....Mut no, hyvää kannattaa odottaa <3

Tänään ku tulin koulusta, Marko sanoi puhelimessa että se oli vaan heräillyt koko yön ja nähnyt painajaisia. Mäkin olin nähnyt jotain outoja painajaisia ja uneni ollut levotonta.. Ikävä on siis vahvasti molemminpuolinen. Tänään on vaan vituttanut. En halua asua täällä vitun Lahdessa vaan kultani luona joka rakastaa mua ehdoitta, haluaa elää jokaisen päivänsä mun kanssa ja antaa mulle kaikkensa. Niin mäkin haluan sille <3 Se on hauska, fiksu, luova, romanttinen.. mikä tärkeintä että sillä on samat tavoitteet kuin mullakin elämän suhteen, meidän suhteen <3 Mä oon aatellu vähentää mun pilvenpolttoa Markon takia, koska se on sille niin tärkeä asia.

Joo nyt on pakko lopettaa tai mun läppäri alkaa vuotaa siirappia :DDD

Crush

Olit minulle tuntematon hahmo
En silloin nähnyt kauneuttasi
Olit vain muiden joukoissa oleva kasvo


Olit monta kertaa niin lähellä
Enkä silloin vielä tajunnut
Sinun elämääsi kävellä


Sinä lopulta tulit luokseni
Nostit katseeni
Tulit minun vuokseni

Sanoit sellaisia asioita
jotka nostivat hymyn huulilleni
Sinulle haluan vain ne myös mainita


En jaksa odottaa että näen sinut
Tuntea sinut huulillani
Silloin saat ikuisesti pitää minut

En ketään toista vierelleni halua
Jos kosketat sieluani
En koskaan jätä sinua

Voi  kunpa siellä nyt olla voisin
Maata vierelläsi
Hyvänolon tunteen mulle toisit


Tahdon aina olla näin rakastunut
vain sinuun
En koskaan olla elämässäni enää ahdistunut


Kyllä...iloisista asioista on paljon vaikeampaa runoillla :D Varmaan yksi takeltelevimmista runoistani, kuitenkin sydämellä tehty :) <3

Mixed emotions

Viime yönä vaari kuoli. Nukkui pois ilman kipuja.. mun on niin vaikee tajuta että tää on totta eikä yhtä painajaista. Siksi en ole itkenyt yhtään vaikka aamulla kurkkua kuristikin. Äitikin sanoi että hautajaisissa itketään sitten. Se oli tärkeä mies monelle ihmiselle. Se oli kuulemma vähän niinku kylän johtaja, kaikkien mummojen märkä päiväuni ja miesten keskuudessa kunnioitettu. Ja mulle se oli se täydellinen vaari, joka antoi mulle sisuja pastellirasiasta ja vei mua kalaan kun olin pieni.

Mulla oli tänään meikkikeikkaa jollain käsityömessuilla. Oli kyllä niin rankka päivä, ihan jalkoja särkee. Malleina olivat jotkut vaateartesaanit ja akrobaatit. Ostin messuilta mielialasormuksen, se sanoo että oon rakastunut ja se on täyttä totta se. :)

M on varmasti mulle se oikea.. Se on niin kypsä, fiksu ja hellä.. Meidän maailmat on niin samanlaiset. Puhutaan taukoamatta puhelimessa <3 Se kertoi että se oli haaveillut musta jo kauan aikaisemmin vaikka ei edes olla koskaan juteltukaan :D Se oli kuulemma joskus kattonu jonkun tytön kuvia, jossa tytöllä oli mustanturkoosit rastat ja musta bolero, ja kelannu että tuollaisen tytön hän haluaa.. Selvis viime iltana että se tyttö olinkin minä :D Miten romanttista <3 M kuulemma uskoo että mäkin olen sille se oikea. Ehkä mä sittenkin löysin sen mun unelmien prinssin sammakoiden joukosta <3

Nyt vaan kuuntelen Djanny vs Max B. Grant - Swiss Revolution :ia koska se sopii mun tunteisiin niin täydellisesti, hyvässä ja pahassa..

Huipulta pohjalle sekunnissa

Oli aluks niin hyvä päivä. Koulussa ei ollu kiirettä ja meillä oli suihkurusketuskoulutus. Siellä mä seisoin pelkissä stringeissä kun kaks mun luokkalaista laitto mulle brunaa. Kävin Jessican kaa kiinalaisessa syömässä. Se ruoka oli niin rasvasta etten pystyny syömään sitä paljoa, alko ällöttää niin vitusti. Päätin alkaa Allevopirtelökuurille, sillä paino putos viimeksikin 10kg.

Ruokkiksen jälkeen aloin tehdä yhdelle asiakkaalle jalkahoitoa, kun yhtäkkiä mun opettaja pyys mua puhelimeen. Ihmettelin vähän ja kelasin että siellä on varmaan joku hankala asiakas, ni siellä olikin mun sisko.
Päivi kerto että meidän vaari on kuolemaisillaan, eikä se selviä edes lauantaihin asti, joten nyt oli lähdettävä Hämeenlinnaan sairaalaan. Lähdin siis puhelun lopetettuani pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita, kun yhtäkkiä huomasin opettajani seuranneen perässä. Kysyi oonko mä kunnossa, ja esitin urheaa sanomalla että kaikki on ihan hyvin. Ilmeisesti opettaja ei mua uskonut kun halasi mua lujaa ja niin mä siinä itkeä pillitin sen olkapäätä vasten. Sanoin että tää kaikki oli odotettavissa, johon opettajani sanoi lohdullisesti että: "kyllä se silti iskee ja pahasti..pärjääthän sä nyt? Ilmoita huomenna ootko tulossa, mä voin kertoa noille muille mistä on kyse niin sun ei tarvi erikseen selitellä. Ei tästä mitään poissaoloja tuu, älä ainakaan siitä huolehdi." Voiko kukaan olla noin ihana? Se on kyllä yks mun äitihahmoista..ihana ihminen.

Autossa nieleskelin itkuani ja sain lopulta ajatukseni pois murheista puhumalla Päiville siitä suihkurusketuksesta. Vähän siinä naurettiinkin kunnes päästiin sairaalan pihaan.
Kun mentiin vastaanottotiskiltä vaarin huoneeseen, oli paikalla enoni, tätini, mummuni ja äitini. Enoani en ollutkaan nähnyt pitkään aikaan.
Vaari nukkui hiljaa, ja kysyttiin siskon kanssa äitiltä että onko vaari nukutettu. Ei kuulemma ollut ja siitä se kohta heräsikin.. Oli morfiinia keho täynnä joten oli vähän väsyneen oloinen. Pääasia ettei ollut kivuissaan. Aloin itkemään heti, sillä hetkellä tajusin miten hauras ja sairas tuo minulle rakas ihminen onkaan. Kun tästä huoneesta lähden niin se on viimeinen kerta kun vaarini näen elossa. Enoanikin alkoi siinä vaiheessa itkettämään. Oli se niin...haikea ja epätoivoinen tilanne. Aikani siinä istuttuamme meidän pitikin jo lähteä.. olisin halunnut vain jäädä siihen vaarin vierelle, pitää sitä kädestä kiinni ja itkeä  vaan. Se kun halasin sitä lähteäkseni..en oo koskaan halannut sitä niin pitkään ja lujaa. En olis halunnut päästää irti vaan jäädä siihen vaan. Äiti jäi sairaalaan yöksi.. Kotimatkalla kuunneltiin tilanteeseen sopivia kappaleita ja laulettiin.

Mä oon tehnyt vaarin hautajaisiin runon valmiiksi:

Lensit kauemmaksi kuin tähdet luotamme
Olisit jäänyt edes hetkeksi aikaa vielä luoksemme
Edes tunniksi

Niin hiljainen tuuli puhalsi sinut mukanaan
Et enää tuskaa tunne
Etkä vaivoja kanna
Nyt elää vain nämä kultaiset muistot, kunnes jälleen tapaamme

Sydän itkee verta ja ikävää
Ja jokainen kyynel sisältää yhden muiston
Eivät ne koskaan katoa mihinkään
Ne auttavat kantamaan tämän kohtuuttoman surun
Joka harteita painaa ja sydäntä puristaa

Mutta lopulta me huomaamme
Ettet olekaan poissa
Olet aina läsnä
Onnessa ja surussa

Sinä pidät kädestäni kiinni ja autat läpi tämän elämän
Nyt aion takuttaa lisää rastoja että saisin ajatukseni pois edes hetkeksi. Onneksi M on virtuaalisesti mun kanssa.. Se sanoo tällä hetkellä mulle niin kauniita ja hyviä sanoja että mulla on edes vähän parempi olla. <3

Love in the air

Kyllä, mä taidan olla hyvin vahvasti ihastunu tohon M:n. Haluaisin vain sen kaikkuun makaamaan ja pussailemaan sitä.
Kuinka ikävä mulla onkaan ollu tätä tunnetta.. Olla ihastunut <3 Saa söpöillä toisen kanssa, keksiä kaikkii hölmöjä hellyyttelynimiä ja hymyillä niin että poskiin sattuu :)
Uskoin etten voi enää koskaan luottaa keneenkään. Totta on että tuun olemaan varuillani ihmisten suhteen varmaan loppuelämäni. Sen verran pahan arven Tomi jätti mun sieluun. Se vei multa luottamuksen muihin ihmisiin. Vitun sika.
Sain kyllä kuulla yhdeltä Tytiltä kenen kanssa Tomi petti mua että Tomi on keksiny jonku uuden muijan itelleen. Tytti oli menny kertomaan sille muijalle totuuden tomista, narsistisuudesta, valheista ja pettämisestä. Tää muija oli sit kysyny Tomilta että mikä juttu tää oikein on, ni Tomi oli tunnustanu kaiken. Kertonu että kyllä, hän on pettänyt mua ja Tyttiä, pelannu sikamaisesti meidän välillä. Ja oli vielä sanonut ettei aio seurustella kenenkään kanssa, että hän ei oo valmis sellaseen.

Mä oon niin ihmeissäni. ottiko se ihminen oikeasti vastuun teoistaan ja oli valehtelematta? Ei. Uskon kyllä että toi on taas jotain säälipisteiden keräämistä, ei muuta. Perusnarsisti. Siihen ei voi eikä kannata luottaa. Kuten on huomattu ettei välillä edes parhaaseen ystäväänsäkään kannata luottaa, siitä saa vaan paskaa niskaansa. Joudun koko ajan ei ihmisten  suhteen tolkuttaa tota ajatusta päässäni: "Älä luota, se kuitenkin valehtelee". Siitä on tullu mulle mun mantra, ja tähän mennessä oon huomannu sen ihan hyödylliseksi. Pidän itseäni järkevämpänä ihmisenä nyt.